Keski-Suomen yrittäjäpalkinto ansioituneille yrittäjäveljeksille
Veljekset Aki ja Kai Laajan yritys täyttää tänä vuonna 40 vuotta, ja työllistää lähes 70 henkilöä puunkorjuussa ja muissa metsätöissä. Mainetta matkasi samaan osoitteeseen nyt jo toistamiseen, sillä miehet on kertaalleen aiemmin palkittu Keski-Suomen nuorina yrittäjinä.
– Tuntuuhan tällainen omalle kohdalle osuessa häkellyttävän hienolta. Paitsi Metsä-Multialle, palkinto-on tunnustus koko nosteessa olevalla puunkorjuualalle ja alkutuotannolle, Kai Laaja summaa.
Metsä-Multian tarina alkoi vuonna 1977 nykyisten yrittäjien isän Reijo Laajan ja tämän yhteistyökumppanin Reijo Vuorisen aloittamana. Sukupolvenvaihdos vuonna 2002 sysäsi yrityksen kasvun uralle. Yrittäjäraati perusteleekin palkintoa nimen omaan onnistuneella sukupolvenvaihdoksella ja vahvalla kasvulla.
VIISITOISTA KASVUN VUOTTA
Viidessätoista vuodessa Metsä-Multian henkilöstömäärä on kasvanut kahdeksasta työntekijästä 70 ammattilaiseen, koneyksiköitä on kuuden sijaan nelisenkymmentä. Työmaana on koko Keski-Suomi aina Savon rajaa, Pieksämäkeä myöten.
– Olemme pystyneet pitämään kiinni kasvusta siitä huolimatta, että vuodet niin metsäteollisuudessa kuin muussakin taloudessa ovat olleet haastavia. Suurin voimavara on ehdottamasti ollut sitoutunut henkilöstö. Lisäksi kasvua on saatu liiketoimintakauppojen kautta, Laaja sanoo.
Puunkorjuualan näkymiä Laaja pitää rohkaisevina. Uskoa kasvuun tuovat metsäteollisuuden isot investoinnit ja niiden helmenä Äänekosken tehdas.
– Omalle yritykselle kymmenen–viidentoista prosentin vuosittainen kasvu tuntuu todentuntuiselta. Tulevaisuudennäkymä on vakaa ja erittäin positiivinen, kun esimerkiksi Keski-Suomessakin kestävän kasvun puitteissa on potentiaalia kasvattaa vuotuista hakkuumäärää, Laaja arvioi.
Linkki palkintovideoon: https://www.youtube.com/watch?v=DFM_JrJdsTQ
Uutinen Yle: http://yle.fi/uutiset/3-9414733